Home » MARTTI SERVO & NAPANDER: KESTÄVÄLLÄ POHJALLA!

MARTTI SERVO & NAPANDER: KESTÄVÄLLÄ POHJALLA!

Martti Servo & Napander julkaisee 8.9.2010 seitsemännen täysimittaisen albuminsa. Albumi kantaa nimeä "Kestävällä pohjalla!". Nimen mukaisesti albumi hahmottelee kaiken sen, mihin nojaa Napander. "Levy on matka, joka pistää huohottelemaan. Kuntopohjan kestävyyttä kokeillaan, mutta lopulta sokkeliin ilmestyneet halkeamat korjataan yhteisvoimin, ja uuden kerroksen rakentaminen voi alkaa luottavaisin mielin. Napanderin toiminta on kestävällä pohjalla", muotoilee laulaja Martti Servo. Levy tarjoaa hengästyttävän kattauksen erityyppisiä kappaleita, jotka kuitenkin kuulostavat vain ja ainoastaan Napanderilta. Mukana on jo entuudestaan tuttua foxihumppaa, diskojunttaa ja marssipoljentoa, mutta nämä lajit täydentyvät ennenkuulumattoman rankalla rock´n rollilla, country rockilla, beatilla ja käänteentekevällä taidemusiikilla. Urkuri Hannu Muukkulan mukaan musiikillista pohjaa on venytetty äärimmilleen kestävyyden siitä kuitenkaan kärsimättä: "Uudet kappaleet ovat yllättävän sitkeitä". Levyn aihemaailmasta kertokoon rimpsu kappaleitten nimiä: "Rivimiehet, hurraa!", "Pieni Suite", "Eiköhän kiitetä Riihelää", "Päivää se on iltakin", "Linnunradan juoppolalli",  "Tahdon tulla kotiin, Katjushka", "Nippa nappa niukin naukin".... Suuresta osasta kappaleita on luvassa pienet noin 30 sekunnin mittaiset musiikkivideot, jotka tipahtelevat Youtube- maailmaan epämääräisinä aikoina. Albumista julkaistaan myös analoginen LP-versio, joka tulee sisältämään spesiaalimateriaalia. LP:n kansimaalauksen on tehnyt Mr Lordi, Tomi Putaansuu. Rumpali Juha Lötjönen toteaa: "Me olemme tyytyväisiä. Toivotamme Teidät tervetulleiksi Kestävälle pohjalle." NIPPA NAPPA NIUKIN NAUKIN ENSISINGLENÄ! Uudelta levyltä lohkaistaan ennakkosingle pikapuolin. Maistiaiskappale on nimeltään  "Nippa nappa niukin naukin".  Kappale edustaa perinteistä Napanderia, missä ymmärrettävissä olevaa tarinaa reunustavat iskevät ja voimakaspoljentoiset kertosäkeet. "Nippa nappa" huokuu huojentavaa viestiä 2010-luvun yksilölle: Aina ei huippusoritusta tarvita niin työ-, opiskelu-, kuin rakkauselämässäkään. Riittää, että niukin naukin selviää ja pääsee jatkoon. "Tuloksesta täällä pelataan, eikä tyylipisteistä", kiteyttää basisti Erkka Alonen. "Nippa nappa niukin naukin"- single julkaistaan elokuun 2010 puolivälissä. Tai nippa nappa siinä niin. Pysykää kuulolla!

One Response to “MARTTI SERVO & NAPANDER: KESTÄVÄLLÄ POHJALLA!”

  1. Temistokles sanoo:

    Kiitos Martti ja kumppanit kädenojennuksestanne – etten sanoisi bresneviläisestä poskimoiskauksesta – nykyajalle. Julkaisette 2000-luvulle ajankohtaisesti täyspitkän uutuuteenne ensi kertaa ja nimenomaan koskaan äänilevynä (vinyyli, LP).

    Muistakaa ajan eetos edelleen. Julkaisisitte uuden levynne myös C-kasettina, tuona käytännöllisimpinä autotoistoon soveltuvana tallenteena.

    Etukäteen kiittäen, nimim. “Kauhulla Lordin taiteilemaa kantta odottaen”

  • Twitter
  • Facebook
  • MySpace
  • YouTube