Home » Martin kuukausikatsaus marraskuu -08

Martin kuukausikatsaus marraskuu -08

Uusi katsaus julkaistaan ensin tamperelaisessa Pirkanmaan Sanomat-
lehdessä. Ensijulkaisun jälkeen se on tuoreeltaan luettavissa näillä
sivuilla. Tällä palstalla artisti Martti Servo kertoo asioista, jotka
kuukauden aikan ovat tulleet häntä lähelle..

28.10.2008

Kansainvälinen vakoilu ja ylenmääräinen venkoilu elää ja voi hyvin. Aina
löytyy ryhmiä, jotka viekkaus johtotähtenään haluavat hyötyä suomalaisesta
menestystarinasta. Koko ajan joudumme puolustamaan oikeutettuja
kansallisia etujamme sakset hihoihimme piilotettuina.

Oli meinaan lähellä, ettei Italian kanssa päädytty tyynysotasille.
Tarkoitan tätä muotitalo Dolce & Gabbanan suorittamaa provokaatiota.

Minkälainen pyhäinhäväistys ja varkaus. Liiton Arkkiin ja Sampoon oli
kajottu. Temppelivuorelle hiivittiin keskellä kaamosta öiseen aikaan,
Marimekon kukkakuviot ryöstettiin designereittemme nukkuessa. He lepäsivät
rauhallisin mielin – odottivat luonnonvaloa uusien kangastaratkovien
kuosien luomiseksi.

Silloin viekas brändivaras iski.

3.11.2008

Italia lienee vaatesuunnittelun suurvalta. Amisioonia riittää asusteista
vettähylkiviin haalareihin. Saapasmaan tehtaat pystyvät suoltamaan uusia
tyköistuvia kotelomekkoja kolmessa vuorossa. Italia on maapallon
muotipoliisi, se määrää vetskarin paikan.

Ehkä siksi on hyvä, että muinaisen Kansainliiton seuraajat ratkaisivat
kukkakangaskiistan pienen Suomen etujen mukaisesti. Viel elää
tekijänoikeuksien henki. Hyvä.

Silti emme saa työntää neulaamme tyynyyn. Kolmesataa hampaisiin saakka
tarranauhoitettua vaatesuunnittelijaa vahvistettuna viidenkymmenen
muotoilijan motorisoidulla saumuriyksiköllä on edelleen valmiudessa Hangon
satamassa.

10.11.2008

Eikö tämä lopu koskaan. Nyt vaikuttaa todella pahalta täällä.

Pikku-uutinen tästä kertoi ja pienellä äänellä tässä on myös edettävä. On
pyrittävä laatimaan salainen lisäpöytäkirja ja kaava-arkki, jossa
määritellään kotomaamme sisällöntuotannon etu- ja taikapiirit.

Nimittäin tästä huhutaan: Venäjä on varastanut Suomen armeijan
maastopukukuosit! Voiko olla totta. Kukkakuvioitten jälkeen viedään
maastokuviot! Miten käy tsuhnan?

Onko maamme joutumassa kahden miehustan sotaan? Molemmat lahkeet
lepattavat uhkaavasti. Ovatko Italia ja Venäjä liittoutuneet
pitkänkantaman jousto-ompeleeksi tavoitteenaan vaatesuunnittelumme
näivettäminen?

Lähden välittömästi neuvottelumatkalle Moskovaan. Valtuuteni ovat
saumattomat.

  • Twitter
  • Facebook
  • MySpace
  • YouTube