Home » Martin kuukausikatsaus tammikuu -08

Martin kuukausikatsaus tammikuu -08

Uusi katsaus julkaistaan ensin tamperelaisessa Pirkanmaan Sanomat-
lehdessä. Ensijulkaisun jälkeen se on tuoreeltaan luettavissa näillä
sivuilla. Tällä palstalla artisti Martti Servo kertoo asioista, jotka
kuukauden aikan ovat tulleet häntä lähelle. 15.12.2007 Noniin. Kävin sitten katsomassa Tuntemattoman sotilaan Suomen Kansallisteatterissa. Alkoi kiinnostamaan, kun Suomessakin syntyy sodasta kohu. Kova pauke kuului kauemmas kuin minne Tarton rauhan rajat siintävät. Ammuksia ei ole säästelty. Sankarivainajia on syntynyt palstatolkulla eivätkä kaikki raadot mahdu lämpimään iltapäivälehtien sisäsivuille maatumaan. Teatterikone sylkee suorasuuntauksella ja poteroista nousee päitä. Matka taisteluun sujui juohevasti. Vaikeampaa oli etulinjassa. Kauhea hinku ja tunku on suomalaisella sotimaan. Päällysvaatteet on heitettävä varusvarastolle talteen ennen kuin pääsee juoksuhautaan. Ja kaikki tekevät luovutusoperaation samanaikaisesti. Järjestäytymätöntä sähläystä. Tämä myös ihmetytti. Ei ole suomalaisen sotilaan varustus tänäkään päivänä hääppöinen. Itse olen vanhan liiton miehiä. Miehille sopiva asuste on kokopuku, naisille leninki. Nyt löytyi jos jonkinlaista salihousua ja t-paitaa. Eieieiei pojaat. 29.12.2007 Näytelmän lopustahan on kohistu. Siitä, missä Tasavallan presidenttiä vähän kutitellaan räkäpäillä. Rajumpaa ja jänskempää oli kyllä edempänä vaikka millä mitalla. Siinähän nääs yleisöä haetaan kanssa tähtäimeen. Snaipperin kiikarikivääri etsii sopivia maaleja samettimättäillä kykkivistä täydennysmiehistä ja –naisista. Tietysti ristikko osui meikäläisen pläsiin. Vedin heti maihin, ja huusin jotta ampu tulee. Kaikki jäivät paikoilleen istumaan. Teuraslampaat. 5.1.2008 Oho. Vuosi vaihtui. Kävipäs se sujuvasti. Automaattivaihteinen taitaa olla vuosi tää. Ei tarvitse ihmisen manuaalisesti kammeta – sen kun nojaa taaksepäin ja antaa mennä. Vauhti kiihtyy itsestään. Ja kohta on taas uusi vaihtopiste edessä. Mukavaa.
  • Twitter
  • Facebook
  • MySpace
  • YouTube